Hei, olen T-Punk. Soittelen parissa bändissä ja musisoin muutenkin, sekä opiskelen samalla. Syy mitä varten aloin tekemään tätä oman tyylistäni runoutta piilee siinä että rupesin tekemään bändilleni sanoituksia josta sain harjoitusta lyriikkaan. Lisäksi kyllästyin paikoillain junnaavaan
"muka¨-taiteeseen" jonka avulla lähes kuka tahansa pystyi aloittamaan taiteilijan uransa. Ei mulla oikeastaan muuta, olkaa yksilöitä. Vaatii enemmän munaa uskoa omiin ajatuksiin kuin niihin mitä muut väittää.
Tossa on mun kuva, (aika paska, oon siinä parin promillen humalassa meidän keikalla, kuvaaja on ottanu kuvan siinä kohtaa kun mulla on kaikista rumin ilme).
Pistänpä vielä yhden mun tietokoneella tehdyn taideteoksen tohon.