J U M A L A

Ihmiset tykkäävät uskoa Jumalaan eri syistä:
-pelastautuakseen
-heikkouttaan
-kun muutkin uskovat
-ovat kokeneet ns. herätyksen
-varmuuden vuoksi
-koska ei kande olla uskomattakaan.
Syitä on liian monta tässä lueteltavaksi.
Jumalaa on tapana mieltää joulupukkiin tai sen kaltaiseen paljon kivoja lahjoja antavaan ukkoon. Toisaalta Jumalaa pidetään myös ukkona joka istuu harmaapartaisena ja viisana pilvenhattaran päällä.Onko Jumala edes viisas -siinäpä kysymys. Eikös Jumala ole ihmisen kuva ja toisinpäin -siis pikku vikaa pitäisi löytyä. Onko maailma täydellinen -tuskin jos näin ajatellaan. Mutta tarviiko sen edes olla sitä? Jos taivas onkin semmonen, että kaikki vaan tulee täydelliseksi -eli vitun tylsäksi.
Yksi asia on silti selkeä tässä jumalajutussa; Jumala on mies - ei missään tapauksessa nainen. Tästä voisi päätellä, että Nainen on luikerrellut käärmeen lailla houkuttelemaan Aatamia syömään syntistä hedelmää; omenaa. Nainen voidaan siis katsoa niin kuin jing ja jang-opissakin siksi pahaksi puoleksi eli Saatanaksi.Tästä ehkä johtuu lisääntynyt Saatanan palvonta.
Kukaan eielävä ei oonähnyt Jumalaa siten, että pystyisi sen selkeästi kuvaileen; puhutaan valoilmiöistä sun muista paranormaaleista ilmiöstä. Mutta Jumala on kova heppu antamaan merkkejö olemassa olostaan. Tästä tulee tietenkin Jumalan suuri hitti: RAAMATTU-kirja. Tämän kirjan avulla sitten ollaan päätetty missä mennään -on paljon muitakin Jumalan kirjoittamia kirjoja, mutta Raamattu hienoine kielikuvineen on selkeästi ostetuin. Raamatussa kun on erilaisia niksejä ja neuvoja käytännön pulmiin; muutetaan vettä viiniksi yms.
Raamattu on sen verta painava opus, että sillä on kätevä hakata päähänheikompiuskoisia tulemaan vahvoiksi.
Jumalaa pilkataan aika yleisesti monissa paikoissa -kuten rankkaa katuelämää viettävä Kete. Kete tosin uskoo itseensä ja siihen, että Jumala on hänen haarojensa välissä.
Eli Orgasmi Jumalana olis ihan´kivaa.
Z O M B I E